Asiakkaiden kertomaa

Tulin mvt-hoitoon Aurinkoharjuun alunperin aikaisemmin muualla hoidosta saamieni hyvien kokemusten perusteella. Vuosien takaa mieleeni oli jäänyt se hyvä olo ja olotilan muutos, mikä hoidosta oli tullut. Kärsin tullessani uniongelmista ja ylijännityksestä. Tuntui kuin koko kroppa olisi ollut kuin viulunkieli ja varsinainen napsahdus tulossa. Mvt-hoidossa pystyin rentoutumaan ja saavuttamaan taas rennomman tavan käsitellä arkiasioita. Unimaailma ja unien värit muuttuivat. Olen jo muutaman vuoden käynyt hoidossa enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Kun on kulunut pidempi tauko, huomaan että kroppa huutaa hoitokertaa. Mvt-hoitokerta on hetki, jolloin mieli rauhoittuu ja ajatukset voivat vapaasti järjestyä. 

Kiireinen, 43 v

 

PVT on ollut rankka ja antoisa matka itkusta iloon ja takaisin.

T. Brita

 

Pari vuotta sitten päätin kokeilla modernia vyöhyketerapiaa koviin päänsärkyihini. Jo alkuvaiheessa huomasin, että hoito on tehokasta; keho reagoi voimakkaasti. Ensimmäisten käyntikertojen jälkeen iloitsin siitä, että nilkoistani katosi jatkuva turvotus.  Keho alkoi kertoa, mikä painoi mieltä. Siirryimme psykologiseen vyöhyketerapiaan. Tunteiden löytäminen itsestä, niiden hyväksyminen, irti päästäminen, itseni arvostaminen sellaisena kuin olen… Aurinkoharjussa olen tavallaan kulkenut minäni läpi ja löytänyt oman tapani voida hyvin. Yksinkertaisesti: rohkeuden olla minä. Se on näkynyt riidattomana arkena, lastenkin omanarvontunnon kasvuna ja esimerkiksi irtiottona työelämästä.

Vapaa toimittaja, 45 v

 

Olen 28-vuotias mies, jonka elämässä viime vuosina  tapahtuneet isot muutokset; isän kuolema ja oman lapsen syntymä toivat pintaan käsittelemättömiä, kipeitä muistoja ja tunteita lapsuudesta. Em. muistot ja tunteet muistuttelivat ensin itsestään fyysisinä oireina, mm. kovina vatsakipuina, joihin etsittiin ensin jotain puhtaasti fyysistä syytä, mutta mitään ei löytynyt. Kipujen ohella alkoi esiintyä myös kasvavaa ahdistusta, jonka alkuperä oli minulle aluksi melko lailla mysteeri. Hakeuduin psykoterapiaan ja pikkuhiljaa aloin enemmän ja enemmän ymmärtää, mitkä asiat oireiluni taustalla olivat. Keskustelut terapeutin kanssa auttoivat minua tiedostamaan tilanteeni taustat, mutta ruumiillisiin oireisiin (kroppaan varastoituneet tukahdutetut tunteet ja niiden ’itsestään ilmoittelu’) ja niiden kohtaamiseen ja käsittelyyn en sieltä saanut juurikaan työkaluja. Siksi hakeuduinkin psykologiseen vyöhyketerapiaan. Olen nyt käynyt pvt:ssa joitain kertoja ja kokenut oppinut ymmärtämään mieleni ja kehoni suhdetta paremmin ja saanut enemmän kosketusta tunteideni ruumiilliseen aspektiin. En ole vielä läheskään ”valmis tapaus”, mutta koen aloittaneeni kulkemaan oikeaa tietä ja vaikka aina välillä yhtä eteenpäin vievää askelta seuraa kaksi taakse, olen kuitenkin tyytyväinen valintaani lähteä kulkemaan tätä tietä.

Mies, 28 v

Olin elämäntilanteessa, jossa kaikki oli päällisin puolin hyvin. Mutta voin itse huonosti. Olin ahdistunut ja tunsin jatkuvaa riittämättömyyttä mm. koin olevani huono äiti. Purin syvällä vellovaa vihaa lapsiini. Syyllistin itseäni mitä moninaisimmista asioista, mikä oli raskas taakka kantaa. Koitin ylettömällä suorittamisella saada hyväksyntää ja olla ”parempi” ihminen. Tunteilla ei juuri ollut sijaa; patosin ne jonnekin syvälle ja ajattelin että ne ovat vain heikkoja varten. Tajusin pitkän pohdinnan jälkeen, että en pääse eteenpäin ilman ulkopuolista apua ja silloin törmäsin PVT:hen. Jo ensimmäinen kerta oli järisyttävä; tiesin, että olin tullut juuri oikeaan paikkaan. Olen päässyt syvällisesti tutustumaan itseeni ja tunteisiini. Olen saanut elämäniloni takaisin, joka heijastuu koko perheeseen. PVT on antanut työkaluja, joista on hyötyä koko loppuelämäksi. Matka on ollut erittäin mielenkiintoinen ja se jatkuu yhä.

Äiti, 34 v

Aloitin psykologisen vyöhyketerapian keskellä elämäni tähänastisesti pahinta kriisiä. Nyt puolivuotta myöhemmin itsetuntemukseni ja itseluottamukseni on parantunut aivan valtavasti. Vaikka oma prosessini on vielä kesken, ajattelen itsestäni ja elämästäni aivan eri tavalla. Ymmärrän itseäni paremmin kuin ennen ja stressi on laskenut valtavasti. Lämpimästi voin suositella jokaiselle, joka haluaa parantaa elämänlaatuaan ja päästä irti samojen ongelmien vatvomisesta vuositolkulla.

Pienen lapsen äiti